Tag Archives: Tampere

Tampere sivistää !

KOKEMUSTOIMITTAJA, Tampere 23.4-27.4.2018 , JSK

Kävin Ylöjärvellä Torpan leirikeskuksessa koulutuksessa, ja vietin tulo- ja meno-päivän Tampereella. Opimme toisiltamme, siellä missä on ihmisiä, voi oppia vaikka tarkkailemalla. Jos ei keskustelisikaan ihmisten kanssa, niin voi tutkia asioita joita ihmiset ovat tehneet ja tekevät. On siis kevät ! 

Sinivuokkoja

Sinivuokkojen nuppua Ylöjärvellä 2018. Kuva: JSK

“Kuinka me viedään mielenterveystyön asiaa eteenpäin? Kukaan ei saisi kärsiä epäoikeudenmukaista kohtelua mielenterveyden sairauksien tai haasteiden takia yhteiskunnassa. On oltava esillä ja toimittava omien vahvuuksien alueella. ” — Jouni Sakari Kemppinen

Vertaisohjaaminen

Vertaisohjaajakoulutuksen II osa, jonka MTKL järjesti Ylöjärvellä kuuluu osana kokemustiedon ja -osaamisen arvostuksen lisäämiseen yhteiskunnassa. Tämä tähtää osallisuuteen ja arvokkaan ‘hiljaisen tiedon’ hyödyntämiseen. Monella on arvokasta inhimillistä kokemusta, jota ei saa unohtaa. Kokemustarinat ovat aarteita, joita jaetaan ensimmäisen kerran sellaisissa turvallisissa ympäristöissä, joissa jokainen tulee arvostetuksi ihmisenä. Näitä tarinoita voidaan jalostaa ja työstää edelleen uusille yleisöille. On muistettava suojella itseään.

Seinätaulu , opetuslapsi

Seinätaulu Torpan leirikeskuksen seinällä . Evankelisluterilainen seurakunta, Ylöjärvi, Tampere.

Sinustako kokemusasiantuntija

Mielenterveyden keskusliitto ( MTKL ) järjestää koulutuksia, joissa vertaisuuteen ja kokemustietoon liittyvää osaamista siirretään eteenpäin. Näistä enemmän tietoa kurssikalenterista. Kannattaa kouluttautua ja kehittää omaa vertaisverkostoa ! Suosittelen lämpimästi mm. kokemusasiantuntijakoulutuksia. Tuo on tulossa Tampereelle.

Kuvatekstit : Sauna on suomalainen ‘comfort zone’.  Katselemallakin voi oppia.

 “Ei oma tarina ole tärkein, vaan se millainen ihminen on” — Jouni Sakari

Kokemusasiantuntijan rooli, mikä se on? – Oma visio

Jäiden lähtö

Jäiden lähdön aikaan Ylöjärvellä 2018. Kuva: JSK

Kirjoitin omasta roolistani kokemusasiantuntijana  määritelmän. Elän jo unelmaani ja jatkossa aion keskittyä yhä enemmän sellaisiin vertaisryhmiin, joissa kokemustietoa ja tarinallisuutta käsitellään ja tuodaan näkyväksi, jotka keskittyvät ratkaisukeskeisesti itsetunnon myönteisen muutoksen aikaansaamiseen omassa elämässä.

Tällainen luova ryhmä Imatralla jo onkin : Kukoistuskerho , joka toimii Kaksisuuntaiset ry:n Imatran ryhmänä. Tämän ryhmän seuraavassa kokoontumisessa  aion tutkailla oman elämäntarinan/ kokemustarinoiden kirjoittamisen projektiryhmän aloittamista kesän jälkeen. Viimeistään silloin, kun riitteet järvien pintaan jälleen tulevat.

Mitä jää kokemustiedosta näkyviin ?

Monia asia on piilossa ihmisen sielussa. Monia asioita on pysyvästi näkyvissä muistuttamassa meitä joistakin asioista. Katsotaanpa vaikka patsaita ja veistoksia, joita näkyy jokaisessa kaupungissa. Kaikkiin niihin liittyy tarinoita. Tuon mustan jättiläiskumiankan tarina on vielä minulta kuulematta! Kuka kertoisi minulle ?

Jokaisen ihmisen elämä on ainutlaatuinen ja taiteen avulla voidaan ilmaista asioita, jotka jaetaan yhteisesti. Voi olla jotain merkittävää, mitä joku oivaltaa ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta. Siksi mitään ideaa ei saisi unohtaa, vaan niitä olisi hyvä tutkia aina silloin tällöin uudestaan. Kokemustieto on tarinoita, joihin voi palata. Niistä syntyy viisautta, joten “emme saata tietääkään mitä aarteita, timantteja, kultakimpaleita kannamme sielumme pimeän yön tuhkissa. “.

 

OMA VISIO: ” Kokemusasiantuntijan rooli on osaamisen siirto, oman tarinansa avulla antaa toivon näkökulmaa ja toimia tulkkina asiantuntijan ja asiakkaan välillä, oivalluttaa kuntoutumiseen ja toimia vertaisohjaajana, sekä osallistua projekteihin, koulutuksiin ja seminaareihin, jatkuvasti opiskella. Olla itsenäinen ja vastuullinen toimija sekä kehittyä kokemusasiantuntijana. ” — Jouni Sakari Kemppinen

Kehityn kirjoittamisessa !

Ostin Tampereen reissulta Suomalaisesta kirjakaupasta kirjan Kokonaisvaltainen kirjoittaminen, joka on Kimmo Svinhufvudin opas kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille.

Olen osallistunut useille kirjoittajakursseille, joiden teemat ovat olleet:  Aiotko kirjoittaa? Oma teksti rohkeasti esille. Sanojen yömetsä. Elämänkertakirjoittaminen I ja II, ja minulla on useita kirjoittamisen oppaita. Tässä vastikään ostamassani kirjassa mainitaan yleisiksi kirjoittamisen esteiksi

  1. Sisäinen sensuuri
  2. Epäonnistumisen pelko
  3. Täydellisyyteen pyrkiminen
  4. Aikaisemmat negatiiviset kokemukset
  5. Lykkääminen
  6. Mielenterveyden ongelmat
    — Kimmo Svinhufvud, Kokonaisvalainen kirjoittaminen, s. 116

Nuo mielenterveyden ongelmatkin on voitettavissa. Aion ryhtyä kannustamaan ihmisiä omien kirjoittamiseen liittyvien haaveiden toteuttamiseksi, koska itse kirjoittaminen on omaterapiaa. Syntyvässä viite- ja vertaisryhmässä voi jakaa omaa viisauttaa tavalla, joka jää myös talteen ja auttaa mm. kokemusasiantuntijakoulutuksen oman tarinan kerronnassa.

This slideshow requires JavaScript.

Kuvatekstejä: Jotkut asiat on hyvä lyödä lukkoon , mutta jotkut asiat kannattaa pitää avoimina. Oman tarinan kertominen ja sitä kautta eheytyminen auttaa meitä kukoistamaan yksilöinä. Yhdessä olemme kokemustarinoiden kaunis kokoelma. Oman elämän kehillä voi kulkea ja saavutettu eheys on kestävä alusta, joka kantaa elämän haasteissa.

Kokemustarinoiden kirjoittamisen kurssi tulossa !

Toiveilla on suuri taipumus toteutua. — Tuntematon

Teen mitä osaan, ja haluan kannustaa muita itseilmaisuun. Siksi aloitan kurssin kokemustarinoiden kirjoittamisesta. Siinä ovat aiheena mm. 1) kirjoittamisen eri tekniikat, 2) kirjoittaminen omaterapiana ja 3)  kuvien ja muun materiaalin käyttö kokemustarinoiden muovaamisessa.

Aloitan kurssin Imatralla syyskuussa 2018. Kurssille voi osallistua myös suorittamalla etätehtäviä. Tiedustelut nettilomakkeen kautta.

Kirjoittelemisiin ja iloista kevättä !

 

Tampere kivittää !

I am lost in Tampere

KOKEMUSTOIMITTAJA, Tampere, 9.11.2017 . Vapaapäivä Ylöjärven vertaisohjaajakoulutuksen (6.-8.11.2017) jälkeen tutustumalla Tampereeseen, ensimmäistä kertaa elämässä kunnolla. Olenhan minä ennenkin käynyt Särkänniemessä, mutta itse kaupunkiin en ole aikaisemmin jalkautunut. Jonkinlaista kaupunkien vertailua ikään kuin matkaoppaana tässä koetan tehdä ‘hiipuvan’ pienen kaupungin, Imatran, ja kasvukeskuksen, ison Tampereen välillä.

Mitä voi oppia tavallinen eränkävijä, ja voiko joku oppia siitä mitä toinen on oppinut ?

Kohtasin kadulla naisen, joka istui polvillaan ja kerjäsi rahaa. Annoin vitosen ja kyykistyin hänen tasolleen ja liitin käteni yhteen . Lopuksi sanoin hänelle “Blessings” _/\_  Kun lähdin kävelemään kirjaston suuntaan, itkin.

Pääkirjasto Metso tarjoaa palveluita kolmessa kerroksessa. Pää- ja parvikerroksessa sijaitsevat kokoelmat, asiakastietokoneet ja tietopalvelut. Parvella ovat musiikkiosasto, uusi lehtisali ja kahvila. Pääkerroksessa sijaitsevat lainauspalvelu, Olotila, tietopalvelu, lasten ja nuorten osasto sekä kaukopalvelu. Vahtimestarit tavoittaa kirjaston ala-aulasta.  — https://www.tampere.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kirjastot/aukiolot-ja-yhteystiedot/paakirjasto-metso.html

“Uuden Metson avajaiset 26.11.2017 “

Kävin kirjastossa ja jo etuovella oli henkilökuntaa vastassa. Sain paljon tietoa tehdystä remontista jo tässä vaiheessa, ja kerroin siitä millä asioilla liikuskelen Tampereella.

Kolmen kirjastovirkailijan kanssa tulin puhuneeksi. Aulassa esittelin itseni ja asiani ja sain oppaakseni Vuoksenniskalaisen kaverin, joka ohjasi minut neuvontaan. Kiertelin kirjastossa ja kävin musiikkiosastolla.

Kohtasin Juhanin, joka antoi kuvan ottaa ja julkaista. Kiitos. Hän esitteli aktiivista toimintaa kirjaston musiikki- ja lehtiosastolla. Sitten kahville ja keskustelua vahtimestarin kanssa. Hieno kirjasto ! Imatra ei kyllä paljon jää jälkeen tästä, joten kutsuin ihmisiä tutustumaan Imatran kulttuurikeskukseen, Virtaan. Yksi pieni huomio, kirjastossa oli asiakasilmoituksia selailtavassa kansiossa ! Hyvä idea .

Aito ihmisten kohtaaminen on sitä, että voi olla ihminen ihmisellä määrittelemättä mitään ehtoa, roolia tai merkitystä.

Sitten kävin Taimi ry:ssä , ja Sopimusvuoren klubitalossa Näsinkulmassa. Oli helppo kohdata näitä ihmisiä , koska he ovat vertaisia . Kaikkien kanssa tuli heti juttuun . Lupasin lähettää tontun Imatralta, ja saisin sitten heijastimen. Työpajassa oli kiva meininki kun porukkaa oli tekemässä tuotteita joulumyyjäisiin. Terveisiä Imatran Klubitalolta.

Mielenterveysyhdistys Taimi ry on tamperelainen mielenterveysyhdistys, johon voivat liittyä kaikki mielenterveysasioista kiinnostuneet.
Autamme ja tuemme jäsentemme pyrkimyksiä kuntoutumisessa ja omatoimisuudessa sekä tarjoamme sisältöä arkipäivään. Tiedottamisella pyrimme poistamaan ennakkoluuloja, joita vieläkin esiintyy mielenterveysongelmia kohtaan. Taimi on suuri vertaistuen keskus.

Vertaistuessa on voimaa!            —    https://www.taimiry.fi/

Lähdettiin sitten kävelemällä Sara Hildénin taidemuseoon porukalla, minä tervetulleena mukaan, koska olen klubitalon jäsen.

Näsinkulman Klubitalo toteuttaa kansainvälistä klubitalomallia. Toiminnan tarkoituksena on tarjota osatyökykyisille henkilöille mahdollisuus työhön, opiskeluun ja aktiivisempaan elämään yhteiskunnassa.  —  http://www.sopimusvuori.fi/nasinkulman-klubitalo

Robert Longon näyttely on mahtava . Kohtasin tämän taiteilijan sielun siellä, koska itsekin olen ole taiteilija, ja näen tämän maailman syvältä, niin syvältä.

Kuvan minusta otti Jari ( varjona kuvassa jossa on sotilaita) , ja toinen Jari ( ruusun edessä ) saattoi minut rautatieasemalle. Tuli tehtyä pitkä lenkki. Olen tottunut niihin. Minulla ei ole autoa, enkä tahdo omistaa taloa. Vuokralaisena asumisessa on se hyvä puoli, että naapurit pitävät huolta edes jonkun kohtaamisesta.

Screen Shot 11-15-17 at 11.18 AM

Ylöjärven kurssikeskus Torppa, 2017

Sovittelen itseäni tähän maailmaan ja ihmisten viidakkoon. Mutta on minullakin toiveita.  Tarvitsen vertaisuutta, rakkautta ja jos mahdollista oman mökin jonnekin järven rantaan, sekä kulkupelin jossa voi yöpyä. Niin, ja ne rajat. Hyvää Itsenäisyyden Juhlavuotta Suomi 100 !

Ihastuin ! Olisi kiva nähdä uudestaan. Tule moikkaamaan Imatralle. (y) 🙂 ❤ _/\_